Eipä tienny poika sunnuntaina startatessa kohti Hyvinkäätä mihin on joutunu lähtemään. Katsastukset ja paperit ja muut hommat meni ihan kivasti ja pilttuunkin sai pistettyä pystyyn. Hieman kylmä meinas kangistaa joka paikkaa. Onneksi ei ollut lämpömittaria autossa niin ei tarvinnut murehtia.
Lähtökohta oli huono, spooria en oo ajanu juuri yhtään ja ajot muutenkin jääny vähälle enskapiikeillä. Tämä kaikki konkretisoitui sitten karulla tavalla. Lähdöstä 400m spooria ajettuani totesin ettei tästä tule mitään ja yhtäaikaa reitille lähteny kilpailijakumppani hävis heti näkyvistä.
Ensimmäisellä maastokokeella sai laskea takana tulevia ohitse, kerran annoin tilaa enemmänkin ja sit oltiin hangessa kiinni, great. Siinä sitten nosteltiin pyörää ylös. Toisella maastokokeella kävi samat tarinat. Toinen maastokoe ei hitaaseen rämpimiseen paljoa muutosta tuonut paitsi erään tienvarren reunaa kulkeneella spoorilla oli ikävästi vastakarvaan peukalon paksuinen puu kasvamassa maasta. Sehän osui sitten ajolasien ja kypärän välistä poskeen ja sitten irtosi veret. Tiettävästi moni muukin siihen törmänny kun näytti maasta jälet sille, että oli hieman kirjoittanut tai kaatunut oksan jälkeen. Kolmas maastokoe oli mukava ajaa vaikka sika hitaasti sekin meni. Hidas pätkä, pientä kieputusta ja pieniä mäkiä tuntui mukavalle. Surkea suoritus silti ja pyörän kytkin alkoi jyristää. Eli varmaankin välilevyt kierossa, aiemminkin ääntäny mutta nyt selkeästi kovemmin... Neljäs maastokoe oli päivän pisin ja pyöri Hyvinkään moottoriurheilukeskuksen ympärillä. Pätkällä oli mukavia korkeuseroja ja yksi mäki oli tosi mukava, onneksi ei itselle tuottanut tuskaa päästä ylös. Rämpimisen jälkeen avautui taivas: crossirataa! Ajattelin mielessäni, että nyt mä pääsen ajamaan kunnolla ja näyttämään, että ei tämä minun ajaminen nyt niin luokatonta ole! No olihan se kun ekan kerran rupesin mutkaan tullessa hapuilemaan takajarrua. Jarrupolin oli täysin jään peitossa. Ei auttanut kuin todeta:"v***u, miksi tämän pitää olla nyt näin vaikeeta?" Pääsin maaliin ekalta kierrokselta ja eipä se paljoa helpottanut siitä. Ajoaika ei itellä riittänyt ja huolto oli lähinnä hevosen tankkaus ja samantien reitille takaisin sekä 4min at-pisteitä.
Toinen kierros lähti paremmin menemään. Tuntui että nyt ajo kulkee vähän paremmin, että kyllä se varmaan tästä. Eka maastokoe kertoi samaa, kun aika parani(en kyllä ollu sillä kertaa jumissa). Toiselle maastokokeelle lähtiessä oli jo ajolasit jonkinverran jäässä ja alkoi vähän kylmä tunkeutua kypärän läpi päähän. Kolmasosan ajettuani toista maastokoetta tuli sitten totaallinen väsymys. Huollossa ei kerenny urheilujuomaa hörppäämään ollenkaan ja nyt sitten siitä sai maksaa kovaa hintaa. "Kilpailu" muuttui sillä sekunnilla selviytymistaisteluksi. Vauhti putosi entisestään ja ajon aikana ei paljoa päässä liikkunu muuta kuin, että miten voi vatsalihakset ja etureidet olla näin kipeät... Tuleeko se maali jo kohta? Silloin alkoi myös hapuileminen, kun vauhdin tippuessa entisestään myös tuli parit kaatumiset. Kierroksen toinen maastokoe tuntui kyllä loppumattomalta. Eikä hampaita paljoa naurattanut, kun tiesi että vielä on pitkä maastokoe jäljellä. Mieleen hiipi jo, että kiduttaako itteään vai luovuttaako. Itsepäinen kuin olen niin päätin, että kyllä maaliin ajetaan vaikka kuinka hiljaa tulisinkin.
Toiseksi viimeinen pätkä oli taas mukava, kun sai sinänsä erittäin väsyneenä ajella hieman teknisempää pätkää ja taiteilla mäkiä ylös. Viimeinen maastokoe olikin sitten tuskaa. Maastokokeen crossirata osuus suorastaan tuntui jumalalliselle, kun sai nousta jalkatapeille ja ajaa normaalisti(ilman takajarrua kylläkin). Siinä lyhyessä crossiosuudessa kerkesi jopa palautumaankin mikä auttoi jaksamaan 100m spooria. Vaikeuksien kautta pääsin kumminkin maaliin ja varikolle ajaessa tuntui kyllä(tuntuu vieläkin), että nyt on miehestä rutistettu mehut ja lihakset kipeytetty niin, että tuntee poika nahoissaan.
Yhteenveto: talvienduro on pe***estä, pyörää pitää madaltaa rehellisesti spooria ajaakseen ja en varmana aja enää ikinä(kunnes taas ensi kerralla).
Kisa oli kyllä tosi raskas ja kyllä vaativuuskin tuli aika kovana kolauksena. Ensikertalaiselle ihan hirveä kokemus ja se, että miten huono sitä voikaan olla perus suomienska spoori ajossa. Tästä eteenpäin tietää sen, että ei tartte kuvitella ihan hetkeen sitä, että c-luokassa ajais enempää talvikisoja. Kuntoluokka on itselle se juttu...
Nyt kerätään itsetunnon rippeet kasaan ja melkein alettava odottelemaan kisoja missä on kuntoluokka. Tähtäimessä oli Mikkelin kisa 4.3, että sielä ajaisi mutta harmittavasti kuntoluokka ei sielä aja. Toinen mitä odotetaan, että tulee kesä ja pääsee oikeasti ajamaan. Ei tuo persuus penkissä ajaminen ole oikein mun juttu...
Videoita löytyy youtubesta jari6981 käyttäjältä useampi muukin, lähes koko kilpailureitti:
mk 6 ja 7
mk8
ps. anteeksi kanssakilpailijoille joiden edessä könysin ja hidastin menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti