torstai 16. elokuuta 2012

SM Simulaattorimaailma enduro 12.8.2012 Jämsä

Juoruja kuulin, että Jämsässä olisi tarjolla hiekkapätkiä kisoissa. Kävin oikein kerrankin treenaamassa ja tekemässä iskareille pientä säätöä, että toimis hiekkapatikossa. Hyvin mielin kisoihin siis jopa vähän treenanneena.

Aamulla vaikutti sille, että päivästä tulee lämpöinen. Itsestäni lähdin kisapaikalle ja vanhempieni ja sedän seuratessa sitten perästä, kun lähellä kotipaikkaa oli kilpailut.
Perus temput katsastuksineen ja onneksi edellisenä iltana väänsin vara etuvanteelle fimi renkaan paikalleen ja otin mukaan. Nyt on nimittäin ollut eturenkaan kanssa jotain uskomatonta vääntöä, kun kolmatta sisärengasta tällä hetkellä pidän paikallaan ja se vuotaa. Kuten kaksi edellistäkin vain laskee paineita pois. Varavanteella paineet säilyy maailman tappiin asti joten ei muuta kuin se paikalleen ja kisaan.

Siirtymä ekalle pätkälle oli nopsa ja lähinkin siitä ajeleen normi vauhdilla. Totesin, että jarrukahva on aivan väärässä paikassa. Takaiskari potkii aivan älyttömästi takaisin ja pätkä on kaikkea muuta kuin nopea. Paikoitellen varsin hidasta puun kiertoa ja yksi märkä läntti mikä piti kiertää. Pätkää ajellessa meni kaasukäsi aika pahasti tukkoon. No se oli semmoinen, sijotus 22 ja kohti seuraavaa pätkää pienen siirtymän kautta.

Jarrukahvaa lähemmäksi tankoa ja uudestaan veivaamaan toista maastokoetta mikä oli kyllä omaan mieleen. Leveämpi, nopea ja vähän rossirataakin. Takaiskari oli vain liian kova, että potkiminen vain jatkui ja tuntui ettei pyörä etene. Ajo sinänsä ihan perusvarmaa suoritumista ja melkomoista jarruttelua, kun ei tiennyt reittiä ollenkaan. Sijotus 24:s ja kuten edelliselläkin pätkällä niin tälläkin tuli pataan 30-40s kärki ajasta. Muutoin aikojen puolesta kohtuullisen tasaista.

Huoltoon missä vähän bensaa tankkiin, iskarista vaimennusta auki, paluuvaimennusta kanssa auki ja ukolle mehua vyölaukkuun. Kuulin pahoja juttuja seuraavasta siirtymästä, että sielä on mäkiä. Ne ei ole ihan lempi juttu meikällä endurossa. Lähin rohkeasti ajamaan kohti 3MK:tta ja voi ziisus mitä kivikkoa se siirtymä oli. Minulle lyhyenä ihmisenä tuottaa hieman vaikeuksia, kun kivikossa tuppaa kumminkin vähän väliä aina vauhti loppumaan ja silloin pitäis jalan ylttää maahan. Siirtymä meni ihan hienosti kumminkin vaikka kivikkoa oli ja muutama ikävä mäki matkalla. Kolmas maastokoe tuli eteen ja ei muuta kuin tutustumaan pätkään. Melko varovaisesti tuli ajettua kun oli polkua ja kantoja reitillä ettei käy pahasti. Yhdessä kohdin onneksi oli ystävällinen henkilö varoittamassa liukkaasta sillasta. Ja voi prkl se oli liukas. Ei yhtään kaasua ja pyörä silti vain kampee sivuttain. Pätkästä ei ihme muistikuvia ole, mutta polkua ja hieman ristiin rastiin meneviä uria oli jonkin verran. Ei oikein tiennyt minne pitää ajaa ja kisan ainut spedeily tulikin sillä pätkällä, kun ajoin lippusiimoihin kiinni kun näin vähän erillailla mutkan. 5-10s meni siinä töpeksiessä. Sijoitus pätkällä 22:s ja minuutti kärkiaikaan.

Huollossa olikin vähän väsyny mies sitten jo. Ei tullu sen suuremmin mitään tehtyä, kun juotua urheilujuomaa ja tankattua pyörä. Seuraavalle kierrokselle olikin sitten tarkoituksena vähän hyökätä, kun huoltopäälliköt sano, että c-yleistuloksissa on iso nippu kuskeja samoilla luvuilla. Ei muuta kuin kohti seuraavaa kahta pätkää. 4MK:lla ajo lähti paremmin menemään kun takaiskari oli vähän parempi. Vähän potki silti takaisin ja reitti olikin kulunut jonkin verran ekalta kierrokselta. Vauhtia koitin puristaa lisää mutta kyllä vain ikävästi kädet puutui ja oikein puuskuttamaankin alkoi hengitys. Sijoitus pätkällä 22:s ja 4s nopeammin ajettu kuin ekalla kierroksella. Noooh, kova oli yritys ajaa kovempaa mutta käsien puutuminen vei sitten reilumman ajan parantamisen. Tietty reitti kuluneempi ja ajoin edellä olleen kiinni, että siitä tuli vielä oma ohjelmansa.

5MK olikin sitten mukava ajettava, joskin alkoi käymään vähän vaaralliseksi, kun lopussa piti vetää hieman pattisilla suorilla aika lujaa. Pakko oli hieman höllätä, kun niistä vauhdeista olisi kirjottanu mäntyyn niin olisi itku tullut. Ajo ihan perus juttua ja vähän kunnon loppumisen merkkejä alkoi tulemaan. Pätkän 20:s ja 10s ajasta pois ekalta kierrokselta. Ihan hyvä vaikka reitti oli siinäkin kuluneempi.

Huollossa juotavaa reilusti ja AT-asemalla odotellessa lähtöä päivän viimeiselle pitkälle siirtymälle ja 6MK:lle alkoi mieleen tulla ajatukset, että ei kiinnostaisi pätkääkään se kivikon ajaminen. Varovaisesti ajettava, että jaksaisi mennä loppuun kunnialla. Kello näytti, että nyt reitille ja sinne lähettiin. V*tutti ihan älyttömästi se mitä oli tulossa. Reitti oli kulunut ja paikkoja oli kierreltävä. Ukosta loppui mehut melko totaallisesti ja siirtymällä heti eka mäki tuotti ongelmia. 2krt nuritse ja se pyörän pystyyn vääntäminen vain tuntuu aina yhtä raskaalle. Sen jälkeen kaaduinkin joka mäessä ja paristi ihan vain reitillä. Väsymyksen mukana tuli kyllä kunnon kyntämistä, että kyllä sai paristi kirota ihan reilusti. Siirtymiltä selvisin 6MK:lle ja porukka siinä vähän ravisteli käsiään ja ajattelin että mennään nyt suoraan lähtöön ettei tartte odotella ja ottaa AT-pisteitä, kun ei kerennyt lenkiltä takaisin ajoissa.
Ajo tuntui ihan hyvälle joskin reitin kuluminen täällä oli vähän ikävämpi. Kerran spoorissa montun kohdalla jalka otti aika ikävästi kantoon ja repäisi niin, että lonkassa tuntui. Hieman rauhallisemmalla meiningillä pätkän loppuun ja melko samaa uraa pitkin mitä ekalla kierroksellakin ajoin. Pätkän maaliin ja taas oli hyvä fiilis, että tästäkin tuli sitten selvittyä! Maastokokeen 23:s ja ekalle kierrokselle 10s huonompi aika.

Sijoitukset meni aika tasan niin, että olin maalissa sitten c-avoimen 20:s. Ajoon ihan tyytyväinen, kun ei tullu pätkillä suuria virheitä. Pätkät jaksoi ajaa ihan hyvällä tsempillä mutta siirtymällä tullut väsähdys kyllä sai ajon aivan pirstaleiksi. Sen jälkeen kaikki tuntui niin vaikealle ja raskaalle että morjens. Mutta tällä eteenpäin ja kohti seuraavaa crosscountry kisaa. Endurot taitaapi olla tältä vuodelta ajettu ja jäljellä on kaksi cross countryä. Jämsä ja Heinola...